KARELIA SHOW, ELOKUU 2007

Osallistuimme tänäkin vuonna vuosittain järjestettävään Karelia Show -näyttelyyn. Lauantaina 11. päivä oli vuorossa kansallinen kaikkien rotujen näyttely ja sunnuntaina 12. päivä vuorostaan kansainvälinen näyttely.

Cavaliereja oli ilmoitettu lauantaille 35 ja ne tuomaroi Tarmo Viirtelä. Tuomari piti selvästikin hieman kevytrakenteisemmista koirista eikä Mörkö saanutkaan tällä kertaa mainintaa sporttimallisesta ruumiistaan. Pojan pää sentään oli tämänkin tuomarin makuun liian kevyt. Arvostelu oli mukavaa luettavaa ja Mörkö sai tälläkin kertaa kehuja reippaasta käytöksestään. Laatumaininta oli tällä kertaa H eli hyvä eikä Mörkö siten kilpaillut lainkaan kilpailuluokassa. Lauantailta ei välitettavasti ole kuvia.

Jo sunnuntaiaamusta elohopea kapusi hellelukemiin ja se näkyi myös koirien suusta ulos työntyvistä läähättävistä kielistä. Cavalierien tuomari oli ilmoitettu muuttuneeksi näyttelyyn ilmoitetun suuren koiramäärän vuoksi. Tuomari oli virolainen Vera Smirnova, joka käsitteli koiria todella mukavin ottein ja sai Mörkönkin suosion täydellisesti puolelleen. Mörkön esiintyminen meni verrattain paremmin kuin edellisenä päivänä, joskin yksittäisarvostelussa ravaaminen meni täysin hökellykseksi. Poistuimme kehästä mukanamme punainen nauha, erittäin hyvä ja sijoituimme lopulta kilpailuluokassa neljänneksi. Tuomari totesi vielä kätellessään koiran olevan kovin kevyt, muilta ominaisuuksiltaan poika tuntui miellyttäneen tuomaria.



"Haa! Tyttö näkyvissä! Tyttö näkyvissä! Hmm... tossa on kyllä jotain kiinnostavaa, pakko päästä katsomaan! No okei, okei, kävellään sit nätisti. Mut entäs voinko mä harppoa? Näin niin kuin. Ai en? Höh, ei sitten, kävellään ihan niin kuin neiti tahtoo. Jahas, vai että pöydälläkin pitäisi nakottaa. Olkoon menneeksi, mut mä vaadin kyllä oikeudenmukaista korvausta tästä, ainaskin puolikkaan nakin!"


Turistina näyttelyssä ollut Omelia söpösteli kameralle.






Jos tunnistat jonkun kuvissa esiintyvän koiran, ilmoitathan siitä minulle niin voin merkata koiran nimen ja tuloksen kuvan yhteyteen. Mikäli kuvissa esiintyy oma koirasi etkä tahdo sen kuvien olevan esillä tällä sivustolla, otathan yhteyttä. Suurimmasta osasta koirista löytyy useampikin kuva, joita annan mielelläni omistajien/kasvattajien nähtäviksi. Kuvat löytyvät myös suurempina versioina.

Osa kuvista © Jari Kouki.

Kuvien luvaton kopiointi on tekijänoikeuslain nojalla kielletty. Kaikki kuvat © Sirkku Kouki ellei toisin mainita. Klikkaamalla kuvaa se suurenee uuteen ikkunaan.