TOLLERIVEPE, SYYSKUU 2008

Syyskuussa tollereille järjestettiin oma vepetutustumispäivä. Sairastumiset verottivat hieman osallistujamäärää, mutta paikalle saapuneille Nemolle, Rapsulle ja Topille jäikin sitten ruhtinaallisesti aikaa tutustua uuteen lajiin. Mörkökin pääsi veneilemään, mutta uintihommiin siitä ei oikein ollut ihan jo fyysisienkien rajoitteidensa puolesta.

Kuvia ei valitettavasti Topista ja Mörköstä löydy, mutta Nemon ja Rapsun otokset kertovat varmasti hyvin mistä oli kyse.


Nemo hyppää veneestä.


Palkaksi palloilua.


Rapsu tutustuu veneeseen.



Rapsu ja veneestä hyppääminen.


Rapsullekin palkaksi palloilua.

Kuvien luvaton kopiointi on tekijänoikeuslain nojalla kielletty. Kaikki kuvat olen ottanut itse. Klikkaamalla kuvaa se aukeaa suuremmaksi.